Joskus elämä yllättää

Nyt on aika puhua. Tai olisi, jos siihen pystyisi. Tai ylipäätään haluaisi.

Olet saattanut huomatakin, että viime kirjoituksesta on kulunut aikaa jo pieni tovi. Olen yrittänyt kirjoittaa, mutta tekstit ovat jääneet luonnokseksi. Toinen toisensa jälkeen.



Joskus elämä yllättää. Koskaan ei voi tietää mitä huomenna tapahtuu. Se tekeekin elämästä samaan aikaan niin ihanaa ja toisaalta aivan totaalisen kamalaa. Joskus saattaa toivoa, että eiliseen voisi palata. Edes hetkeksi. Vaikka ei se kyllä muuttaisi mitään.

Mulla ei tällä kertaa oo erityisesti sanottavaa. Huomasittekin sen varmaan. Halusin kuitenkin antaa pienen eleen itsestäni täällä, sillä muutamat ovatkin jo ihmetelleet minne katosin. Ei, en ole kadonnut. Olen sen sijaan vaan antanut ajatuksille aikaa. Se tekee hyvää yhdelle, jos toisellekin.

Olemme kohdanneet lähipiirissäni suuren surun, joka tuskin koskaan poistuu kokonaan. Aina se on vähän läsnä. Onneksi surun kanssa voi oppia elämään, kun sitä oppii ajan kanssa käsittelemään. Suru ei katoa, mutta se voi muuttaa muotoaan.



Joulu lähestyy. Tässä joulussa tärkeintä tulee olemaan aika läheisten kanssa. Tottakai se on jokaisena jouluna ollut keskiössä, mutta nyt se on ehdoton pääasia. Perheen kesken joululahjoja ei tänä vuonna jaeta, mutta jos yhden lahjatoiveen saisin tänä vuonna toteuttaa, tiedän tasan tarkkaan mitä se olisi.

Palaan hiljalleen takaisin blogijuttujen pariin. Vaikka ei tarvitse, haluan silti pahoitella, että täällä on ollut niin hiljaista pitkälti kuukauden ajan. Vaikka kirjoittaminen on tärkeää, ei siihenkään aina kykene. Ymmärrätte varmaan.


Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229