Parempaa uutta vuotta

Vihdoin tämä vuosi lähentelee loppuaan. Eipä olisi vuoden alussa uskonut, millaisia muutoksia ja tapahtumia tämäkin vuosi sisällään tulisi pitämään. On tapahtunut paljon ihania asioita, mutta myös paljon asioita, joita ei pitäisi tapahtua. Ikinä, tiedättekös. On ollut iloa, onnenkyyneleitä. Mutta myös pohjatonta surua ja epätoivoa.

Onneksi vuosi vaihtuu. Loppuvuosi on mennyt pitkälti sumussa, joten uuden sivun avaaminen on tässä kohtaa enemmän kuin paikallaan. Loppuvuonna olen pohtinut paljon elämää ja siihen liittyviä asioita. Mitä oikeastaan haluan ja mikä tekee onnelliseksi? Miten voisin itse olla parempi kumppani, perheenjäsen, työkaveri tai ystävä? Millaisia ratkaisuja teen elämässä? Miten suhtaudun asioihin?

Kuukausi sitten kohtasimme suurimman surun, mitä ei osannut odottaa. Kaikki kävi niin yllättäen. Asia on melko arka kirjoittaa, enkä siksi halua paljastaa yksityiskohtia. Suru muutti omaa ajatusmaailmaani ja aloin kyseenalaistamaan asioita. Miten voi tapahtua jotain näin kamalaa? Miksi. Miten onni voi kääntyä yhtä äkkiä niin suureksi suruksi?

Suru on hyvin aaltoilevaa. Toisena päivänä pystyy elää melko normaalia elämää, koska ei ajattele asioita. Kun taas toisena päivänä tuntuu merkityksettömältä ja turhalta. Suru on raastavaa, mutta se myös kasvattaa. Ei tätä silti olisi tahtonut.

Mä usein osaan sulkea ja peittää ikävät tunteet, mutta nyt ne ovat varmasti näkyneet myös ulospäin.

Nyt olisi kai oikea aika puhua uuden vuoden lupauksista? En ole tehnyt perinteisiä uuden vuoden lupauksia enää muutamaan vuoteen. Tällä hetkellä ylipäätään lupaukset kuulostavat turhilta. En uskalla luvata, koska en tiedä mitä tulevaisuus pitää sisällään.

Mielummin asetan pieniä toiveita tai tavoitteita tulevalle vuodelle. Niidenkään suhteen en lähde keulimaan, sillä tavoitteet ovat olleet hyvin arkisia, esimerkiksi säästötavoitteita tai omaan elämäntyyliin tai harrastuksiin liittyviä. Ehkä ne auttavat pääsemään eteenpäin?

Huomenna vaihtuu vuosi ja eletään vuotta 2020. Parempaa uutta vuotta, jooko?

  • life

Tykkää-merkinnät

Kommentit

24 kuvaa Pietarista

Heippa, miten siellä menee? Täällä ei ole oikein muutosta aikaisempaan. Tässähän tämä arki pyörii. Joulu meni, eikä sitä oikein tullut edes vietettyä. Salilla en ole käynyt nyt noin kolmeen viikkoon, mutta ehkä sinnekin palataan tässä lähitulevaisuudessa. Täytyy antaa aikaa nyt kaikelle.

Pietarin viikonloppumatkasta on vierähtänyt jo kaksi viikkoa. Olin varannut viikonloppureissun jo lokakuun lopussa, joten lähdimme reissuun, vaikka ajankohta ei ehkä ollutkaan tällä hetkellä kaikkein paras. Ja olihan reissu itseasiassa myös Josen syntymäpäivälahja. Onnistuimme kuitenkin nauttimaan matkasta ja Pietarin hälinä unohdutti hetkeksi Suomen kamaralla vallitsevat ikävät ja surulliset asiat.



Pietarin reissu sujui kokonaisuudessaan hyvin. Kävimme muutamissa nähtävyyksissä, söimme ravintoloissa ja nautimme toistemme seurasta. Hunajakakkua, borssia, teetä... Löysimme myös sen kauan etsityn jättimaatuskan, joka komeileekin parhaillaan meidän olohuoneen lipastolla. Pietarissa oli mukava käydä, mutta nyt meistä molemmista matkalaisista tuntuu, että Pietari-kiintiö on hetkeksi täytetty. Lähdetään seuraavan kerran Pietariin reissuun sitten keväämmällä tai vasta kesällä.


Tykkää-merkinnät

Kommentit

Joskus elämä yllättää

Nyt on aika puhua. Tai olisi, jos siihen pystyisi. Tai ylipäätään haluaisi.

Olet saattanut huomatakin, että viime kirjoituksesta on kulunut aikaa jo pieni tovi. Olen yrittänyt kirjoittaa, mutta tekstit ovat jääneet luonnokseksi. Toinen toisensa jälkeen.



Joskus elämä yllättää. Koskaan ei voi tietää mitä huomenna tapahtuu. Se tekeekin elämästä samaan aikaan niin ihanaa ja toisaalta aivan totaalisen kamalaa. Joskus saattaa toivoa, että eiliseen voisi palata. Edes hetkeksi. Vaikka ei se kyllä muuttaisi mitään.

Mulla ei tällä kertaa oo erityisesti sanottavaa. Huomasittekin sen varmaan. Halusin kuitenkin antaa pienen eleen itsestäni täällä, sillä muutamat ovatkin jo ihmetelleet minne katosin. Ei, en ole kadonnut. Olen sen sijaan vaan antanut ajatuksille aikaa. Se tekee hyvää yhdelle, jos toisellekin.

Olemme kohdanneet lähipiirissäni suuren surun, joka tuskin koskaan poistuu kokonaan. Aina se on vähän läsnä. Onneksi surun kanssa voi oppia elämään, kun sitä oppii ajan kanssa käsittelemään. Suru ei katoa, mutta se voi muuttaa muotoaan.



Joulu lähestyy. Tässä joulussa tärkeintä tulee olemaan aika läheisten kanssa. Tottakai se on jokaisena jouluna ollut keskiössä, mutta nyt se on ehdoton pääasia. Perheen kesken joululahjoja ei tänä vuonna jaeta, mutta jos yhden lahjatoiveen saisin tänä vuonna toteuttaa, tiedän tasan tarkkaan mitä se olisi.

Palaan hiljalleen takaisin blogijuttujen pariin. Vaikka ei tarvitse, haluan silti pahoitella, että täällä on ollut niin hiljaista pitkälti kuukauden ajan. Vaikka kirjoittaminen on tärkeää, ei siihenkään aina kykene. Ymmärrätte varmaan.


Tykkää-merkinnät

Kommentit